Agrologimme Helena palvelee asiakkaita yli 25 vuoden kokemuksella


Eurofins Agron Oulun toimipisteellä puhelimeen vastaa agrologimme Helena, joka on työskennellyt maatalouden analytiikan parissa jo 2000-luvun alusta. Pitkän uran alalla tehneenä hän arvostaa työssään erityisesti monipuolisuutta, mukavaa työyhteisöä ja mahdollisuutta auttaa asiakkaita saamaan pelloistaan paras mahdollinen hyöty irti.
Luotettavaa ja nopeaa asiakaspalvelua vuosikymmenten kokemuksella
– Aloitin aikanaan Suomen Ympäristöpalvelussa maalajin määrittäjänä. Vastaanotin näytteitä, tein maalajin määritykset ja myöhemmin ryhdyin tekemään myös lannoitusohjeita. Jonkin verran tein myös viljavuustutkimusnäytteiden esikäsittelyä ja annostelua, Helena kertoo uransa alkuvaiheista.
Kun Eurofins Viljavuuspalvelu yhdistyi myöhemmin Ahma Ympäristön (ent. Suomen Ympäristöpalvelu) kanssa, muuttui myös Helenan työnkuva, kun näytteiden analysointi keskitettiin Mikkelin toimipisteelle. Nykyisin Helena vastaa Eurofins Agron Oulun toimipisteestä ainoana työntekijänä, mikä tarkoittaa, että jokainen päivä on erilainen ja vastuualue on laaja. Työpäivät jakautuvat toimistotyön, asiakaspalvelun ja kenttätyön välillä.
– Nykyään työnkuvani on todella monipuolinen. Otan vastaan asiakkaiden tuomia näytteitä ja hoidan maanäytteiden keräilyä maatalouskaupoista keväisin ja syksyisin. Pakkaan näytteet täällä Oulussa ja lähetän ne eteenpäin Mikkeliin tutkittavaksi. Lisäksi olen mukana messuilla ja tapahtumissa, vastaan Viljavuuspalvelun yleisestä sähköpostista ja olen sitä kautta jatkuvasti yhteydessä asiakkaidemme kanssa. Tykkään siitä, että toimistotyön vastapainoksi pääsee myös tapaamaan ihmisiä, Helena summaa.
Yleiseen sähköpostiin tulleet kysymykset, tarjouspyynnöt ja analytiikkaan liittyvät tiedustelut pitävät hänet kiireisenä erityisesti sesonkiaikoina. Tavoitteena on vastata asiakkaille nopeasti ja asiantuntevasti, parhaimmillaan muutamassa tunnissa.
– Siitä on monet asiakkaat kyllä kiitelleet ja välillä jopa yllättyneet, miten nopeasti meiltä saa vastauksen, Helena kertoo.
Vinkki viljelijöille: muista myös hivenravinteet!
Kun puhutaan maatalouden analyyseistä ja maanviljelystä, on yksi osa-alue erityisen lähellä Helenan sydäntä: hivenravinteet. Viljelijöille hän haluaa muistuttaa, että maanäytteistä kannattaa tutkituttaa muutakin kuin lakisääteinen minimi, eli niin sanotut pääravinteet.
– Koitan aina puhua hivenravinteiden puolesta, ettei tyydyttäisi vain siihen halvimpaan ja suppeimpaan vaihtoehtoon. Hivenravinteet ovat ihan yhtä tärkeitä kuin pääravinteetkin, vaikka niitä tarvitaankin määrällisesti vähemmän. Jos ne puuttuvat, sato kärsii niin määrällisesti kuin laadullisestikin, Helena painottaa.
Jos perinteinen viljavuustutkimus tehdään vain viiden vuoden välein, voi sato pahimmassa tapauksessa olla huonon ravinnetasapainon takia heikko jopa usean vuoden ajan. Liian vähäinen tieto voi johtaa vääriin valintoihin esimerkiksi lannoitusta ja ravinteiden käyttöä suunniteltaessa. Laajempi tutkimus tarjoaa tarkkaa tietoa hivenravinteiden tilanteesta, jolloin myös lannoitustoimenpiteet on helppo täsmätä kunkin pellon tarpeisiin.
Lue myös: Viljavuustutkimukset – näin laaja tutkimus maksaa itsensä takaisin
Kiireinen syyssesonki on Helenan suosikki
Työn parhaita puolia ovat hyvä työyhteisö ja työn itsenäisyys. Vaikka hän työskentelee Oulussa yksin, yhteys kollegoihin ympäri Suomen säilyy tiiviinä. Syksy on Helenan suosikkivuodenaika sekä työn näkökulmasta että muutenkin.
– Olen syksyihminen, syksy on aivan ihanaa aikaa. Työn kannalta silloin alkaa sesonki, näytteitä otetaan paljon, on paljon tohinaa ja tapahtumia. Siinä on sellaista mukavaa pöhinää, näytteitä saapuu tiuhaan ja ihmiset ovat aktiivisemmin yhteydessä, Helena summaa.
Vapaalla Helenan pitää kiireisenä vanha omakotitalo, iso piha, pellot, metsät ja kasvihuone. Kasvihuone on Helenalle oma pieni kesäparatiisi, jonka lisäksi pellot ja metsät tarjoavat hyvää vastapainoa toimistotyölle. Tasapainoa aktiiviseen arkeen tuovat lisäksi monipuolinen liikunta vuodenajan mukaan aina hiihdosta pyöräilyyn, sekä lukuharrastus, jonka ansiosta aina on kesken hyvä kirja tai kaksi.
Asiakkaille Helena lähettää iloiset terveiset:
– Tervetuloa piipahtamaan täällä Oulun toimipisteellä! Hymyillään, kun tavataan.
Lue myös: Eurofins Agron myyntipäällikkö Manna tuntee analytiikan ja asiakkaat
Kun pohdit, mikä analyysi tukisi parhaiten tilasi toimintaa, asiantuntijamme auttavat mielellään! Lue lisää maanviljelyn palveluistamme täällä tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme! 🌱
Eurofins Viljavuuspalvelu Oy (T096) on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio, akkreditointivaatimus SFS-EN ISO/IEC 17025:2017. Analyysimenetelmämme ovat laajasti akkreditoituja, esimerkkinä maalajin- ja multavuuden määritys aistinvaraisesti ainoana laboratoriona Suomessa. Työntekijämme tutkivat sinunkin näytteesi ammattitaitoisesti.