Ajankohtaista >> Uutiset >> 201902 Sisäilmaongelmien syyt tulisi aina selvittää

Sisäilmaongelmien syyt tulisi aina selvittää

Sidebar Image

13.2.2019

Sisäilmaongelmat ovat valitettavan yleinen ilmiö, niin uusissa kuin vanhoissa rakennuksissa. Rakennuksen käyttäjien sisäilmaoireita ei pitäisi koskaan vähätellä. On tärkeää, että ongelmien syyt selvitetään ja arvioidaan onko taustalla rakennuksen tekninen ongelma.

Sisäilmaongelmien taustalta löytyy harvemmin yhtä selkeää syytä. Taustalla voi olla esimerkiksi rakenteissa, talotekniikassa tai materiaaleissa olevia ongelmia, jotka ovat lähtöisin suunnittelupöydältä, rakennustyömaalta tai rakennuksen käytön ajalta. Usein esille nousevat tavalla tai toisella kosteudenhallinnan asiat sekä ilmanvaihdon toimivuus.

Mitä kannattaa tehdä jos huomaa sisäilmaoireita esimerkiksi työpaikalla?

”Oireiden ilmaantuessa kannattaa perustaa sisäilmaryhmä, jossa on mukana kiinteistön omistajan, työnantajan ja työntekijöiden edustajia. Myös työterveyshuolto on hyvä kytkeä jo alkuvaiheessa mukaan.” toteaa Eurofins Expert Servicesin liiketoiminnan kehittämispäälikkö Helena Järnström.

”Ryhmässä kartoitetaan oireet ja tehdään suunnitelma siitä miten edetään. Asiantuntijoiden avulla määritellään mitä tutkimuksia tarvitaan ja miten tutkimukset toteutetaan. On tärkeää selvittää onko rakennuksessa teknistä ongelmaa ja viestiä käyttäjille, että asiaa selvitetään”.

Katso myös videot aiheesta

Liiketoiminnan kehittämispäälikkömme Helena Järnström ja Rakennusteollisuuden Jani Kemppainen keskustelivat sisäilmaongelmista Huomenta Suomessa 13.2.2019.

Keskustelu 1: Rakennusvaiheen vaikutukset sisäilmaan

Keskustelu 2: Sisäilmaongelmien yleisimmät syy

Kokonaisvaltaiset sisäilmaselvitykset

Rakennusten sisäilmaselvitykset vaativat useiden eri alojen asiantuntemusta. Eurofins Expert Services Oy:ssä rakenteiden ja ilmanvaihdon toiminnan sekä kemiallisten emissioiden vaikutus​ta sisäilman laatuun selvittävät oman alansa asiantuntijat.

Sisäilmaselvityksen tyypillinen sisältö

  • Tutkimussuunnitelman laadinta
  • Rakenteiden tutkimus
  • Ilmanvaihdon tutkimus
  • Hajujen ja oireilujen syiden selvittäminen näytteenotolla

Lue tästä lisää sisäilmaselvityksistämme.