JavaScript is disabled. Please enable to continue!

Mobile search icon
Ymparisto ja teollisuus >> Uutiset ja artikkelit >> Legionellatartunnat jäävät usein havaitsematta – legionella-analyysit nyt meiltä

Legionellatartunnat jäävät usein havaitsematta – legionella-analyysit nyt meiltä

Sidebar Image

Legionellabakteerien aiheuttamat joukkosairastumiset ovat olleet kasvussa Euroopassa viime vuosina. Legionellan aiheuttamat taudit ovat Suomessa alidiagnosoituja ja arvioiden mukaan legionellan esiintyvyys on Suomessa huomattavasti todettua suurempaa. Euroopassa legionellabakteereita tutkitaan talousvesistä laajasti, Suomessa tällä hetkellä melko harvoin, sillä analyysi ei sisälly esimerkiksi nykyiseen talousvesiasetukseen.

Kaikki legionellabakteerien aiheuttamat sairastumiset olisivat täysin vältettävissä, minkä vuoksi analysointiin ja tartuntojen ennalta ehkäisyyn olisi hyvä panostaa myös täällä. Legionella-analyysi on erityisen ajankohtainen, sillä koronaepidemian myötä Suomessa on tällä hetkellä paljon tyhjillään olevia kiinteistöjä, joissa ei juoksuteta vettä säännöllisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi etätöiden myötä tyhjilleen jääneet toimistorakennukset sekä suljettuna olevat hotellit, ravintolat ja kylpylät. Vesijärjestelmissä seisova vesi muodostaa suotuisat kasvuolosuhteet legionellabakteereille.

Legionella

Legionellabakteerit ovat pieninä pitoisuuksina yleisiä bakteereita luonnossa, mutta erilaisissa vesijärjestelmissä lisääntyessään ne voivat aiheuttaa ihmisille merkittäviä terveysriskejä. Legionella aiheuttaa sairastumisia, legionellooseja, kun ihminen hengittää legionellabakteereja sisältävää aerosolia. Legionelloosin oireet vaihtelevat oireettomasta infektiosta vaikeaan, sairaalahoitoa vaativaan keuhkokuumeeseen. Legionella voi aiheuttaa myös lievemmän, influenssan kaltaisen Pontiac-kuumeen. Pääosa vaikeista sairastumisista on todettu ennestään heikkokuntoisilla henkilöillä, mutta myös perusterve ihminen voi sairastua legionelloosiin.

Legionelloosit ovat aina ympäristöperäisiä tartuntoja, eli ne eivät tartu ihmisestä toiseen. Tartuntojen ehkäisemisessä ensisijaisen tärkeää on huolehtia siitä, että talousvesi on riittävän kylmää ja lämmin vesi riittävän kuumaa, vähintään 55-asteista. Kiinteistöjen kaikkien vesipisteiden tulisi olla säännöllisesti käytössä, mieluiten päivittäin. Esimerkiksi suljettuna tai osittain suljettuna olleiden julkisten rakennusten osalta on hyvä varmistaa, ettei legionella ole päässyt lisääntymään vesijärjestelmässä ja aiheuta joukkosairastumisia, kun tilat otetaan uudelleen käyttöön. Myös tyhjillään olevan omakotitalon tai lomakiinteistön osalta on hyvä varmistua veden puhtaudesta ennen sen käyttämistä talousvetenä. Legionellabakteereita voi esiintyä sekä vanhoissa että uudemmissa vesijärjestelmissä.

Legionellan tutkiminen ja COVID-19

Eurofinsin Lahden laboratoriossa työ legionella-analytiikan parissa aloitettiin syksyllä 2019. Mikrobiologi Netta Risulainen sekä laboratorioinsinööri Noora Hämäläinen ovat olleet päävastuussa ISO 11731 -standardin mukaisen menetelmän käyttöönottamisessa. Legionella-lajien esiintyvyyden lisäksi Legionella pneumophila -bakteerin esiintyvyys voidaan tarvittaessa analysoida RT-PCR- menetelmällä. –Emme voineet syksyllä edes arvata, kuinka ajankohtaisesta analyysistä on kyse. Koronapandemian myötä kysyntä nousi voimakkaasti, sillä esimerkiksi useat hotelli- ja ravintola-alan toimijat joutuivat sulkemaan kiinteistönsä lyhyellä varoitusajalla, samoin isoja toimistorakennuksia tyhjeni kuukausien ajaksi. Rajoitusten lieventyessä ja tiloihin paluun myötä huoli legionellabakteerista on aiheellinen, mikäli vettä ei ole käytetty säännöllisesti, kertoo Netta Risulainen. Legionella-analytiikkaa on tehty muissa Eurofins-maissa jo pitkään, joten menetelmän käyttöönottovaiheessa isoon konserniin kuulumisen hyödyt tulivat erityisen hyvin esille.

Legionella

Vaikka vesinäytteestä löytyisi isojakin pitoisuuksia legionellabakteereita, sairastumiset ovat täysin ehkäistävissä. Todettujen legionellatapausten kohdalla  on syytä ottaa yhteyttä paikalliseen terveysviranomaiseen tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoihin ja pyytää ohjeita vesijärjestelmien puhdistamiseksi. Tavallisin toimenpide on niin kutsuttu shokkiklooraus, eli tehopuhdistus, jossa vesijärjestelmä puhdistetaan klooraamalla. Puhdistus on tärkeää tehdä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa, sillä se muun muassa aiheuttaa rajoituksia veden käyttöön.

Vaikka analyysimenetelmä on Lahden laboratoriossa otettu vasta käyttöön, on testauskapasiteettia reilusti. –Pystymme vastaamaan myös isojen asiakkaiden, kuten hotelli- ja ravintolaketjujen tarpeisiin. Legionella-analyysi on priorisoitu laboratoriossamme hyvin korkealle, minkä vuoksi analyysimäärien kasvattaminen onnistuu hyvin nopealla aikataululla, kertoo Noora Hämäläinen. Näytteen voi ottaa itse, kaikki tarvikkeet ja näytteenotto-ohjeet saa laboratoriostamme. Kuten muissakin mikrobiologisissa näytteissä, näyte tulee toimittaa laboratorioon 24 tunnin sisällä näytteenotosta ja huolehtia, että se pysyy viileänä myös kuljetuksen aikana. Legionellabakteerit vaativat pitkän, kymmenen vuorokauden kasvatusajan, eli tulokset ovat asiakkaalla alle kahdessa viikossa.

Legionella-analytiikalle on tarvetta myös koronaepidemian jälkeen. Useat kansainväliset matkanjärjestäjät vaativat suomalaisilta yhteistyökumppaneiltaan vahvistuksen sille, että esimerkiksi majoituspaikassa tai kylpylässä ei ole riskiä saada legionellatartuntaa. Vaatimus säännöllisestä legionellatutkimuksesta sisältyy myös uuteen, tekeillä olevaan juomavesidirektiiviin, joka valmistunee vuoden 2020 aikana. Direktiivin myötä kiinteistöjen tulee tehdä riskinarviointia ja legionella-analytiikan tarve tulee kasvamaan huomattavasti. Mahdollisia riskikiinteistöjä ovat esimerkiksi sairaalat, hotellit, koulut, päiväkodit ja hoitolaitokset.

Lisätietoja legionella-analytiikasta saat asiantuntijoiltamme (yhteystiedot oikealla) sekä THL:n verkkosivuilta (https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/vesi/legionellabakteerit-vesijarjestelmissa).